Kaksi kuukautta kestävän vaihtojaksomme aikana opiskelemme Jaņa Rozentāla nimisessä taidekoulussa ja se sijaitseekin kätevästi vartin kävelymatkan päässä asunnoltamme. Koulu tarjoaa monipuolisia opintoja esimerkiksi valokuvausta, 3D-muotoilua tietokoneella ja taidegrafiikkaa aina perinteisten aineiden kuten piirtämisen ja maalaamisen lisäksi. Pienehkössä 130 opiskelijan koulussa on oma rehtori, kirjasto sekä atk-tilat.
Tunnelmallinen koulurakennus pitää sisällään neljä kerrosta, joihin on sisällytetty pieniä luokkahuoneita sekä "the big hall"- niminen isompi luokkatila, joka on erityisesti luonnostelua ja croquis (nopea piirrustus elävästä mallista) - piirtämistä varten.
Keskiviikkona oli ensimmäinen koulupäivämme, jota innostuksen ja jännityksen sekaisin tuntein odotettiin. Päivä alkoi tapaamalla koulumme kansainvälisyysvastaava, joka piti meille esittely kierroksen koulussa. Ensimmäisenä ihmetystä aiheuttivat ympäri koulua pöytiensä äärellä istuskelevat vanhemmat naiset, joiden työtehtäviksi paljastuivat valvontakameramonitorien tuijottelu, alaikäisten opiskelijoiden läsnäolo-, narikka- sekä tavaravaraston valvonta. Jokaiselle työtehtävälle on nimetty oma valvojansa. Paikallisten opiskelijoiden mukaan valvojat saattavat jopa yöpyä koululla ja työskennellä 12 tunnin työvuoroissa. Moni valvojista viettääkin siis osan työpäivästään torkkuen pöytänsä äärellä tai katsellen saippuasarjoja vanhoista putkitelevisioista.
Kierroksen päätyttyä oli aika siirtyä saamamme lukujärjestyksen mukaisille oppitunneille, joista ensimmäisenä vuorossa oli kuvanveisto. Opettaja antoi meille tehtävän sitoa huivista halutun solmun, joka tuli muotoilla savesta. Solmulle tuli muotoilla suorakulmion muotoinen alusta mahdollisimman tarkasti tasaiseksi ja täydelliseksi. Jo tämä yksinkertainen tehtävä toi minulle haastetta ja opettaja totesikin alustani pinnan oleva kuin "meri, jossa on aaltoja". Kahdella oppitunnilla ei ehditty etenemään alustan muotoilusta eteenpäin, joten tämä tehtävä jatkunee ensiviikolla.
Savea säilytetään vanhassa ammeessa ja lapiolla voi sieltä kaivaa haluamansa kokoisen kimpaleen. |
Ylhäällä solmu ja alhaalla hyvä yritys tasaisesta alustasta. |
Seuraavana ohjelmassa oli ensimmäiset piirrustuksen tunnit. Jo oppitunnin alussa selvisi, että opettaja ei puhu sanaakaan englantia, mutta paikallinen opiskelija tulkkasi lämpimästi hymyilevän naisopettajan rytmikästä latviaa. Jatkoimme latvialaisopiskelijoiden jo aikaisemmin saamaa tehtävää piirtää lyijykynin muotokuvaa elävästä mallista. Aikaa tehtävän suorittamiseen oli annettu kolme tuntia ja itse hitaana piirtäjänä ehdin tehdän vain osan kasvoista ja en niitäkään valmiiksi. Kokonaisuudessaan luokassa vallitsi iloinen ja lämmin tunnelma. Tunneilla työskennellään 40 minuutin putkissa viiden minuutin tauoin.
Työ ensimmäiseltä piirrustus tunnilta. |
Torstaina aloitimme koulupäivän aamu yhdeksältä ohjelmassa composition eli sommitelma. Tunnin tehtävänantona oli luonnostella kokovartalo omakuvaa tulevaa maalausta varten. Sommittelu tunnin ja sitä seuranneen 40 minuutin hyppytunnin jälkeen siirryimme jälleen piirrustus luokkaan, tänään aiheemme tutkielmat käsistä. Aikaa piirtämiseen oli kahden oppitunnin verran ja tarkoituksena oli luoda mahdollisimman realistista jälkeä. Hitaalla piirtäjällä oli jälleen kiire pysyä latvialais taiturien perässä, mutta olin silti ylpeä saadessani edes jotain paperille.
Tutkielma käsistä. Piirrustukseen käytetty aikaa 40 minuuttia. |
Takana on kaksi kokonaista koulupäivää ja kotitehtäviä on ropissut jo neljä sisältäen luonnoksia sommitelmista sekä ihmispään muotoisen patsaan muotoilu itse valitsemista materiaaleista. Eräs oppilas oli muotoillut omansa esimerkiksi hyödyntäen tyhjää muovipulloa, teippiä ja wc-paperia.
Tiukka aloitus ja tähän kestää hetki tottua. Huomenna kuitenkin perjantai täynnä piirrustusta ja maalausta, sekä kansainvälisyysvastaavamme lupasi koulun jälkeen viedä meidät kaupungille tutustumaan.
Kyllä tästä hyvä vielä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti